Me Samariassa rakennamme toiminnasta hyvinvointia. Haluamme tehdä työtä ihmisten kanssa. Tätä tarkoitusta varten ovat syntyneet Samarian eri työmuodot. Tervetuloa tutustumaan. Olitpa avun tarvitsija, työmme tukija tai yhteistyökumppani, olemme täällä sinua varten!
På svenskaIn English

PILOTTIHANKE NUORTEN TAVOITTAMISEKSI HELSINKIIN

Samaria on aloittamassa pilottihankkeen pääkaupunkiseudulla, joka kantaa nimeä Samarian Korjaamo. AVAAMME OVET 20.11.2017! 

 

Syrjäytymisestä on puhuttu runsaasti 2000-luvun puolella, mutta todellisuus on se, että tilastot eivät ole pysähtyneet kääntyneet laskusuuntaan. 


"Syrjäytyneiden ja syrjäytymisriskissä olevien nuorten määrästä on keskusteltu vuosia, arvioiden vaihdellessa 14 000:n ja 100 000:n välillä. Suuri vaihtelu arvioissa johtuu siitä, että syrjäytymisellä ei ole vakiintunutta määritelmää. Määrää onkin haasteellista arvioida." sanoo THL vuoden 2016 julkaisussaan. Tästä joukosta suuri osa asuu pääkaupunkiseudulla.

 

Me Samariayhteisönä haluamme nähdä ja haluamme auttaa. Jumalalle toivotonta tapausta ei ole, ja sen vuoksi ei ole meillekkään. Saamme aloittaa hankkeen, jossa nuorille tarjotaan ympärivuorokautista tukea, päivätoimintaa, matalankynnyksen opintopolkuja oman ARKKI-opiskelupolkumme kautta sekä myöskin yhteistyössä ammattiopistojen ja Helsingin kaupungin työpajojen. Sen lisäksi meillä on päivätoimintaa, jolloin on tavattavissa ohjaajia, sairaanhoitaja, fysioterapeutti sekä ratkaisukeskeisiä terapeutteja. Meillä on innostavaa ryhmätoimintaa, keskustelutukea, vertaistukea - ja mikä tärkeintä: aikaa kuunnella.

 

Rukoilethan uuden työmuotomme puolesta! Ja jos tiedät nuoren/nuoria, jotka voisivat hyötyä tällaisesta tuesta: ota rohkeasti yhteyttä!

 

Seuraa myös Facebook-sivuamme: 



Samaria rf
Yhteiskristillinen sosiaalialan järjestö

Asentajantie 12
FIN-06150 PORVOO
Yhteystiedot

Auta meitä auttamaan!
Hjälp oss att hjälpa
Samaria rf
y-tunnus 0130415-3
Pankkiyhteydet: Aktia 405010-28750
IBAN FI0640501020008750, BIC HELSFIHH
Keräyslupa:

Poliisihallituksen päätös 29.9.2015
Luvan numero POL-2015-7071
Lupa voimassa 1.1.2016 - 31.12.2017
koko Suomen alueella,
Ahvenanmaata lukuunottamatta.