Takaisin

Hyvät tavat ja yhteisöllisyys

Uskon, että meistä monille on lapsuudesta tuttua lukea ruokarukous perheen käydessä yhdessä ruokailemaan tai että vanhempamme ovat lukeneet nukkumaan mennessä kanssamme iltarukouksen. Toki ymmärrämme, että näin ei ole ollut kaikilla, mutta hyvin kantava perinne se on ollut kristillisessä kulttuurissa ja sen merkitys yksilön ja yhteisön kannalta on ollut tärkeä vuosisatoja.

Elämme kuitenkin nyt aikaa, jolloin näemme vanhojen hyvien tapojen murtuvan, samalla kun terve yhteisöllisyys murtuu ja yksilön omat tarpeet, minäkeskeisyys ja juuri minäkeskeisyydestä ammentava, vapaudeksi naamioitunut, sukupuolineutraali ideologia nostetaan niin keskeiseksi arvoksi, että monet muut yhteisöä purkavat epäkohdat jäävät huomiotta.

Itsellänikin on ollut elämässä useita kertoja tilanteita, jossa huomaan syöväni ilman, että olen kiittänyt ruoasta sen antajaa Jumalaa. Ennen kaikkea teen vahinkoa tällöin itselleni, en Jumalalle. Ruoasta on saattanut tulla minulle itsestäänselvyys, aivan kuin ravinnon saaminen olisi minun ansiotani. Sukupolveni, joka ei ole kärsinyt nälkää tai muutakaan aineellista puutetta, unohtaa tai ei ymmärrä mistä terveellinen ravinto tulee. Kaikki elollisen luonnon eliöt rakentuvat samoista aineista ja yhdisteistä kuin eloton luontokin, siis yksinkertaisesti sanoen maasta.

En voisi syödä elotonta maata, sillä ruoansulatusjärjestelmäni ei kykenisi erottamaan siitä niitä ainesosia, joita tarvitsen elääkseni, eikä siinä niitä ainesosia olisikaan, ellei Jumala olisi luonut kasvien siemeniä, jotka ottavat happea ilmasta, energiaa auringosta, ravinteita maaperästä ja elinvoimaa vedestä, jota ne kaivavat syvältäkin. Kaikki mineraalit, vitamiinit, kuidut ja erilaiset hivenaineet rakentuvat kasveissa ja myös eläimissä, joita ravintona käytämme. Tämä ihmeellinen tapahtumaketju on lahja meille, josta meidän tulisi aina kiittää lahjan antajaa. Samalla meidän ajatuksemme omista ansioistamme asettuu oikeaan mittakaavaan.

Samoin on iltarukouksen laita. Vaivumme tiedottomaan tilaan, jossa aivomme lepäävät ja jossa emme itse hallitse elämäämme. On terveellistä pyytää Jumalan läsnäoloa myös käydessämme nukkumaan. Yhtä tärkeää on kiittää ja myöskin saattaa kaikki asiat Jumalan tietoon. Tämä on helppo toteuttaa puhumalla Hänelle rukouksessa.

Olen tätä kirjoittaessani juuri tullut Samarian kevätjuhlasta, jossa saimme kiittää Jumalaa siitä, että työmme jatkuu, ja että saamme olla yhteisö Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Porvoossa, Samaria-kodissa, Rose-kodissa, Vihdissä, Eestin Haapsalussa, Hiidenmaalla, Pärnussa ja Tartussa sekä myös Burundissa. Olen varma, että toimivia yhteisöjä, joissa jokaisen on hyvä olla ja toipua, ei olisi olemassa tänään kesällä 2021, mikäli olisimme unohtaneet aamunavaukset, rukouksen, unohtaneet kiittää ruoasta ja kaikesta hyvästä tai pyytää apua hädässä. Niin yhteisöjen kuin yksilöidenkin sisäinen terveys on väistämättä sidoksissa terveeseen minäkuvaan ja terveeseen kuvaan Jumalasta!

 

ISMO VALKONIEMI
toiminnanjohtaja

 

 


BLOGI