toukokuu 2023

Aloitin aktiivisen urani järjestötyössä 1990. Näinä vuosina olen työskennellyt palkallisena viidessä järjestössä, joista pisin työura on nykyisessä tehtävässäni Samarian toiminnanjohtajana, jossa aloitin 2008. Työuraani kuuluu myös 5-vuotinen Sininauhaliiton talouspäällikön tehtävä, jossa tehtävässä kiersin ja koulutin noin 100 järjestöä. Lisäksi Samariassa olen toiminut valtakunnallisen ruoka-aputyön valtionavustusten koordinaattorina parhaillaan 102 järjestölle.

Tämän yli 30 vuotisen järjestöuran aikana olen nähnyt lukuisten järjestöjen aloittavan, mutta myös lopettavan toimintansa. Ajat ovat aina vaikeita järjestöille, jos katsomme asiaa rahoitusten näkökulmasta. Mutta onko se oikea näkökulma? On ja ei. Järjestö ei voi olla olemassa siksi, että se saisi julkista rahaa, että se voisi tuottaa palveluja kunnille ja valtiolle tai menestyä rahankeräyksissä tai liiketoimissa. Nämä kaikki ovat tärkeitä apuvälineitä tarkoituksen toteuttamiseksi, mutta vain mahdollisia keinoja joidenkin aatteellisten toimintojen aikaansaamiseksi.

1800-luvun lopun järjestö-, puolue-, ammattiyhdistys- ja osuustoiminnalle oli leimaa-antavaa aatteellisuus, sitoutuneisuus ja toiminnan palo. Suuret edelleen toimivat suomalaiset kansanliikkeet syntyivät 1860–1880 -luvuilla. Näinä kansallisen heräämisen vuosina myös uskonnolliset yhdistykset kehittyivät kansalaisjärjestöiksi, joilla oli suuret jäsenmäärät. Samoin syntyivät kotiseutuyhdistykset, jotka vaalivat ihmisten asuinseutujen kulttuuria ja elinympäristöä.

Kansalais- ja järjestötoiminta on tehty ihmisten hyvistä aikomuksista ja konkreettisista teoista. Sitä tehdään yhteisöissä ihmisten kesken ja ihmisten ja yhteisöjen hyväksi. Menestyksellinen toiminta on tunnetta, intohimoa, läsnäoloa, kumppanuutta, merkityksiä ja sitoutumista. Siksi mekin Samariassa kysymme jatkuvasti itseltämme, missä on meidän ”suolamme”, miksi me olemme olemassa, mikä oikeuttaa sen, että voimme olla osa yhteisöä?

Vastaus on aina sama. Meillä täytyy olla jokin ratkaisu niihin epäkohtiin, joita yhteiskunnassa koemme ja joihin virallinen virkamiesjohtoinen Suomi ei kykene vastaamaan. Meille se tarkoittaa Ukrainan pakolaisten auttamista koti- ja ulkomailla, Myanmarin kareni-heimon auttamista koti- ja ulkomailla, ihmiskaupan uhrien auttamista koti- ja ulkomailla, asunnottomien auttamista, ruoka-apujärjestelmien kehittämistä, maailman köyhyys- ja onnellisuustilaston viimeisille sijoille pysyvästi jääneen Burundin kansan auttamista, nuorten- ja pitkäaikaistyöttömien auttamista ja niin edelleen.

Auttaminen ei ole meillä kiinni vain rahasta. Se on ennen kaikkea vahvaa sitoutumista auttamiseen, pysyvää tahtotilaa etsiä mahdollisuuksia auttaa ja konkreettisia tekoja niillä voimavaroilla, jotka meillä on käytettävissä, ja Jumalan siunauksen pyytämistä tämän tahtotilan ylläpitämiseksi ja resurssien saamiseksi siihen, mitä tarvitaan.


ISMO VALKONIEMI, toiminnanjohtaja