BLOGI

Takaisin

Vapaaehtoistoiminta on vapaaehtoiselle yhteisöllisyyden areena

 

Tutkimusten mukaan sosiaalisen tuen puutoksiin reagoivat ensiksi yksittäiset, sen jälkeen erilaiset alueelliset ryhmät ja järjestöt, ja lopulta myös julkinen hallinto. Kun itse olen ollut suurten kaupunkien järjestämissä järjestötapaamisissa, virkamiehet ovat kysyneet havaitsemmeko me jotakin epäkohtia tai ryhmiä, joita palvelut eivät tavoita. He tunnistavat siis, että elämän ongelmakohdat ja kivut, sosiaaliturvan ja sosiaalisen tuen aukot ovat kansalaisilla itsellään sekä myös niillä, jotka alati ovat jalkautuneet keskelle elämää.

Yksi tunnistus- ja tiedostusketjun lenkki on ihmisten vapaaehtoinen yksittäinen ja yhteinen toiminta. Vapaaehtoisuus, vapaaehtoistoiminta tai vapaaehtoistyö, ne ovat sanoja jotka saavat sisältönsä sosiaalisesta vastuusta. Kyse on yksilön halusta vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen ja auttaa kanssaihmisiä sekä usein samalla itseään. Vapaaehtoistoiminta on sosiaalisen vastuun ilmenemismuoto.

Vapaaehtoisuus pitää sisällään ajatuksen siitä, että kukin ihminen saa itse päättää osallistumisestaan toimintaan. Vapaaehtoinen määrittelee itse miten vapaaehtoisuus on osa hänen elämäänsä.  Tutkimuksissa vapaaehtoisuuden reunaehtoja tarkasteltaessa tuli selvästi esiin, että kukin ihminen tekee vapaaehtoistoimintaan osallistumispäätöksen yhä uudelleen oman elämäntilanteiden käännöskohdissa. Elämänkulun suunnittelemattomuus ja arvaamattomuus on osa nykyihmisen elämää. Jatkuva muutos ei ole vain ulkoisen pakon sanelema osa elämänkulkua. Muutoksesta ja moninaisuudesta on tullut myös tavoiteltu tila. Tämän nykyaikaisen elämänkulun suunnittelussa vapaaehtoisuus ei tee poikkeusta. Sen valitsemisessa halutaan pitää vapausasteita.

Vapaus ja yksityistyminen tuo kuitenkin elämään myös yksinäisyyttä, epävarmuutta ja ennustuskyvyttömyyttä, näköalattomuutta sekä tietynlaista levottomuuttakin. Yhteisyyden alueet ovat kaiken aikaa uhanalaisia. Niihin ei voi luottaa, joten varasuunnitelmat ovat tarpeen. Vapaaehtoistoiminta toimii tässä mielessä vastavoimana yksityistymiskehitykselle. Siinä rakennetaan yhteiskuntaan alueita, joilla koetaan yksilöä suurempia asioita. Yhteisvastuullisuus, velvollisuus, toisen huomiointi, arvon antaminen toiselle ja yhteisöllisyys eivät ole vain asioita, jotka merkitsevät jonkin tekemistä toiselle, vaan ne merkitsevät myös jonkin tekemistä itselle. Jeesus sanoi: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Matt. 7:12.

Oma paikka elämässä määrittyy osaksi suurempaa kokonaisuutta, ihmisten yhteistä ajattelua ja toimintaa, osaksi Jumalan valtakuntaa. Yhteisen jakamisen kokemus rakentaa kuulumista, jakamista ja osallisuutta. Tärkeää on, että tuo osallisuus toteutuu sitä kautta, että sana ”yhteinen” tarvitsee jokaisen toimijan. Jokainen on tarpeellinen. Muutoinhan se ei olisi yhteinen.

 

ISMO VALKONIEMI, toiminnanjohtaja