Samaria

Kuntouttava työtoiminta

Kuntouttava työtoiminta voi parhaimmillaan olla polku työelämään tai opiskelujen pariin. Erilaiset päivittäiset tehtävät mahdollistavat tutustumisen eri aloihin. Tule mukaan, niin suunnitellaan yhdessä sinun elämällesi sopiva polku.

Kuntouttava työtoiminta koostuu erilaisista elementeistä, joista kootaan kunkin kuntoutujan tarpeita vastaava kokonaisuus. Jokaisella asiakkaalla on oma henkilökohtainen ohjaaja, jonka kanssa ohjelmaa rakennetaan. Toiminnan sisältö rakentuu paljon varsinaisten työtehtävien varaan.Tätä täydennetään yksilö- ja ryhmäohjauksella, vertaistuella ja erilaisilla aktiviteeteilla.

Kuntouttavaan työtoimintaan tullaan 3 kk jaksoissa.
Työaika on 1-3 päivää viikossa, vähintään 4 h/päivä.


Työtoiminta-ajat ovat kahdessa vuorossa, 9-13 tai 11-15.

9-9.30 diakonia-aamiainen
9.30-9.45 vapaaehtoinen aamunavaus

Ruokajako työtoiminnassa oleville.

Kaikilla kuntouttavassa työtoiminnassa olevilla on myös mahdollisuus yksilökeskusteluihin ohjaajan kanssa sekä osallistua Ankkurissa järjestettäviin toimintaryhmiin.

 


ERILAISIA TEHTÄVIÄ:

KAHVION JA KEITTIÖN TEHTÄVÄT
- kahvin ja teen keitto
- tuotteiden esille laittamista
- yhteisen aamiaisen esille laittaminen
- lounaan valmistus
- tiskien hoitaminen
- avustavaa asiakaspalvelua ja kassanhoitoa

KIINTEISTÖNHOITO
- omien kiinteistöjen ja piha-alueiden hoito

PIENIMUOTOISET RAKENNUSTEHTÄVÄT
- asuntojen pintaremontit

KÄSITYÖT
- pienet käsityötuotteet, esim. avaimenperät,  pienoismallit jne.

KULJETUS
- erilaisia kuljetustehtäviä pakettiautolla (jotka liittyvät Ankkurin arkeen)

KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUT
- päivittäiset siivoukset ja pyykkihuolto

MEDIA
- valokuvaamista / videokuvaamista
- sisällön tuottamista someen
- myymälän ja kahvilan mainokset

PUUTARHATYÖT (keväästä syksyyn)
- maanmuokkaus, istuttaminen, kastelu, kitkeminen, lannoitus, sadonkorjuu jne.


tehtäviä kierrätysmyymälässä (Wahnakierto-finafynd):

MYYNTITEHTÄVÄT
- asiakaspalvelu myymälässä sekä kassatyöskentely

HINNOITTELU
- kierrätysmyymälän tuotteiden hinnoittelu 

SOMISTUS
- myymälätilan somistus
- tuotteiden esille laittaminen

LAJITTELU
- lahjoitustavaroiden lajittelua (astiat, vaatteet, koriste-esineet yms.)

KULJETUS
- kierrätysmyymälän tavaroiden noutoa ja vientiä

SIIVOUS
- myymälän ja taukotilojen puhtaanapito sekä pyykkihuolto

 

OTA YHTEYTTÄ:

SOFIA  AHO
Vastaava ohjaaja
Keittiö- ja kahviovastaava
040 158 3506
sofia.aho@samaria.fi