Maahanmuuttajat

Samarian päihdekuntoutuksen, työkuntoutuspalveluiden, tukiasuntojen sekä työllisyyspalveluiden asiakkaina on yhä enemmän ulkomaalaistaustaisia ja maahanmuuttajia.

Heikon suomenkielen taidon sekä puutteelisen ammattiosaamisen lisäksi maahanmuuttajilla on ongelmia suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisessa ja arjenhallinnassa. He tarvitsevat apua ja tukea konkreettisen työn tekemisen lisäksi esim. lääkärissä käymisessä, viranomaisasioissa jne. Monilla on lisäksi historiassaan hyvin traumaattisia kokemuksia, jotka aiheuttavat toisinaan eritystuen tarvetta.

Viralliset maahanmuuttajille suunnatut kotoutumiskoulutukset ovat riittämättömiä. Esimerkiksi moni ensimmäiset Suomessa vietetyt vuodet lapsia kotona hoitanut äiti (isä) jää täysin niiden ulkopuolelle, koska monissa kaupungeissa koulutuksiin on hakeuduttava kolmen vuoden kuluessa Suomeen saapumisesta. Eräs ongelma on myös vähäiset kontaktit kantaväestöön ja kotoutumista hidastavan ”maahanmuuttajaidentiteetin vahvistuminen”. Kotiin työttömiksi jääneet kieli- ja ammattitaidottomat maahanmuuttajat ovat suuressa syrjäytymisvaarassa. Samaria rf tarjoaa työkuntoutus- ja työllistymismahdollisuuksia yli kymmenellä eri ammattialalla ja maahanmuuttajat sijoittuvat  eri alojen työtehtäviin oman intressinsä ja taitojensa mukaan. Lisäksi tarjolla on yksilöllistä tukea ja ryhmätoimintaa, jonka tarkoitus on parantaa kielellisiä ja sosiaalisia valmiuksia.
 
Työtoimintaan integroitu yksilöllinen kielikylpy antaa mahdollisuuden käytännölliseen, toiminnalliseen ja yksilöllisesti räätälöityyn kielen oppimiseen työkuntoutus- ja työkokeilujaksojen aikana aidossa työyhteisössä, oikeiden työtehtävien äärellä sekä suomenkieltä äidinkielenään puhuvien työkavereiden kanssa. Monikulttuuriset työyhteisöt synnyttävät myös siteitä maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välillä ja kulttuurien välisen ymmärryksen lisääntyminen ehkäisee rasismia puolin ja toisin
 
Hankkeen nimi:
Kielimuurin murtajat — Maahanmuuttajien yhteisöllinen kielikylpytoiminta kotoutumisen edistäjänä
 
Hankkeen tarkoitus:
Maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen työkokeiluun integroidun yhteisöllisen kielikylpytoiminnan avulla. Toimintamallin kehittäminen ja pilotointi.
 
Kohderyhmät:
Täysi-ikäiset maahanmuuttajat, joiden suomenkielentaito tai ammatillinen osaaminen on puutteellista ja joita uhkaa syrjäytyminen yhteiskunnasta ja työelämästä.
 

Toimintaan ovat kaikki tervetulleita‭, ‬
riippumatta‭ ‬työvoimapoliittisista sopimuksista‭. ‬
Toiminta pyörii‭ ‬non-stoppina ilman ennakkoilmoittautumista‭.‬

 

YHTEYSTIEDOT

PORVOON ANKKURI
Asentajantie 12
06150 Porvoo

 

TIINA URONEN
ohjaaja
050 467 7712
tiina.uronen@samaria.fi


HELENA HOLLMÉN
ohjaaja
040‭ ‬184‭ ‬7079
helena.hollmen@samaria.fi